Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Kana katsudon

 Makumatkalla hyppäsimme Japaniin ja ensimmäistä kertaa tein kana-katsudonia. Ohjeen löysin delicious.com.au-sivustolta . Neljälle tarvitaan: 330 g sushiriisiä 800 g (4 kpl) broilerin rintafileetä 5 kananmunaa 2 dl vehnäjauhoa 3 dl pankojauhoa 2 rkl misotahnaa (käytin ruskeaa) 3 kevätsipulia hienonnettuna, valkoinen ja vihreä osa erillään paistamiseen öljyä paahdettua norilevää (ja mustia seesaminsiemeniä) Kaalilisukkeeseen tulee: Puolikas (n. 400 g) kiinankaalia 1 rkl rypsiöljyä 2 rkl riisiviinietikkaa 2 tl seesamiöljyä Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Pidä lämpimänä. Leikkaa broilerin fileet pitkittäin kahtia, niin että niistä tulee ohuempia. Mausta suolalla. Laita syvälle lautaselle vehnäjauhot, toisella panko ja riko kolmannella 2 kananmunaa. Leivitä puolitetut fileet kierittämällä ensin vehnäjauhoissa, sen jälkeen kananmunassa ja viimeiseksi pankojauhoissa. Painele panko fileen pintaan kiinni. Laita jääkaappiin noin 10 minuutiksi. Sekoita misotahna n. 2½ dl:aan kiehuvaa vettä

Viimeisimmät blogitekstit

Paila Marina eli chileläinen keitto merenelävistä

Pikkelöidyt munakoisot

Salsa Criolla eli paprika-tomaattisalsa

Jollof-riisi

Kanatagine

Cocido Montañés eli vuoristopata

Baskilainen juustokakku

Kanaviillokki

Waterzooi - Belgialainen kalakeitto

Lihapullat currykastikkeessa eli bollar i karry